REMEMBER WHY YOU STARTED

Lopettelin keskiviikkona pitkääpitkää (just kidding, 3pv:n) kesälomaani ja palasin opistolle. Oli treenipäivä kyseessä, rinta ja selkä. Uudet ykköset olivat tänään aloittaneet koulun, ja minä intoa täynnä heti tutustumaa heihin.

Sali vei voiton, tai en tiedä voittoa, mutta tärkeysjärjestyksessä se oli korkeammalla. Muut lähtivät ulos seuraamaan ykkösten tutustumisleikkejä ynnämuita. Minä menin salille. Ja ei se penkkaus vaan kulkenut. Ja ärsytti. Ja halusin jo lopettaa. Ajattelin monta kertaa, että "ei hitto, nyt vaan lähet Noora sinne ulos ja pidät lepopäivän".

En lähtenyt enkä pitänyt.

Tuijotan itseäni aika usein salin peilistä suoraan silmiin ja puhun itselleni ajatuksissani. Toitotan joko jotain numeroa tai ihan vaan motivoin itseäni. Saman tein nyt. Mietin, miksi olen täällä, miksi aloitin ja mitä haluan. Haluan kehittyä.

Loppuun asti treenasin, ja siltä kyllä selässä tuntuikin!

Joskus se motivaation saaminen on ihan tosi hankalaa. Varsinki silloin, kun se treeni ei kulje ja ajatuksen juoksee jossain ihan muualla, tai kun on väsynyt koulusta/töistä ja tekee mieli suklaata. Silloin pitää miettiä ihan tosissaan, että mitä Sinä haluat.

Erittäin tärkeää on mielestäni myös se, että lähipiiri on mukana siinä jutussa. Kannustaa sua treenaamaan, kannustaa sua jaksamaan! Opistolla eläminen ja opiskelu on ehkä just sen takia ihan parasta, kun tukiverkosto on niin lähellä.

Noora