Olen tänään miettinyt syitä, miksi joskus kannattaa sanoa herkuille ainaisen ein sijasta kyllä. Hyviksi syiksi on paljastunut mm. seuraavat;
Äiti on ajanut vuoksesi 900km, hakee töistä ja haluaa ostaa jätskikiskalta jätskit. Kyllä. Näet pitkästä aikaa hyvää ystävää, olette menossa rannalle (30asteen helteeseen) ja etsitte eväitä, irtokarkkihyllyltä. Kyllä. Olet väsännyt epätoivolla "juusto"kakkua, ja paras ystäväsi odottaa kuumeisesti ennen kotiin lähtöä puoli 12 illalla, että kakku olisi hyytynyt ja sitä saisi maistaa. Kyllä.
Yksin asuessa en arjessani koe tilanteita, jossa pitäisi päättää kananwokin ja pitsan väliltä. Jääkaappiin on valmiksi laitettu kahden seuraavan päivän ruuat, ja välipalat. Ja iltapalat. Ja aamupalaankin on tasan yksi vaihtoehto (opiskelijan elämää)... Tämän takia niinä viikonloppuina, kun kerrankin kotikotiin eksyn ja mummo on paistanut kasan lettuja mansikkahillon kera. En kieltäydy. En halua aina sanoa ei. Enkä aina luoda sitä pettymyksen tunnetta, kun ei ne leivonnaiset tai karjalanpiirakat taas kelvannutkaan.
80/20. Pulla päivässä on ok, ja sitä rataa. Tottakai, välillä voi ottaa itseään niskasta kiinni ja aloittaa kuukauden tai puolen vuoden herkkulakon, teen sitä itsekkin. Silti välillä, varsinkin kun tilanne näyttää siihen sopivalta saa ainaisen ein sijasta sanoa kyllä.
Noora
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti